Meillä oli tänään töissä ihan ikioma Narnia. Kun hissistä astui ulos porttikongiin, josta oli valot palanut, olo oli kuin Lucylla, joka on astunut vaatekaapin kautta Narniaan. Lumisade vain puuttui, kun lyhtypylvään valokin kajasti Tuomikirkonkadulta. Siellä sitten istuimme ja mietimme, että missä ihmeessä se fauni oikein viipyy, joka veisi pois töistä omaan pikku mökkiinsä teelle. Naurettiinkin kyllä aika hervottomasti ajatukselle, että mies villahousuissa ilman paitaa ilmestyisi paikalle ja kun minua etsittäisiin töissä, vastaus olisi vain:

"Ei se ole täällä, fauni vei sen."

Loppu työpäivä oli sitten aivan yhtä levoton. En edes ymmärrä, miten sain rasvaa heitettyä kädelleni (sattui tuskallisen paljon), viilleltyä sormeni pahveilla rikki, niksauttaa lonkkani, pudottamaan paketillisen ketsuppikippoja lattialle, antamaan asiakkaalle isojen ranskalaisten sijasta pienet jne. Lista on loputon. Ja loppujen lopuksi minulle ilmoitettiin, että olen myös onnistunut jollain keinolla suolaamaan rintakehäni ja se oli ihan valkoinen suolasta. Loppuvuorosta olin ihan poikki, hysteerinen enkä tajunnut enää mistään mitään. Kiitos kaikille asianomaisille tästä ihanasta päivästä - huomenna uusi yritys!

Rakastan sinisiä elintarvikelaastareita. Liian cool....?

Täytyy olla aika kova ikävä yliopistoa ja siellä vietettyjä pitkiä iltapäiviä, kun ostin hyvälle ystävälleni joululahjaksi Bang-nimisen korttipelin, jota meillä on tapana lätkiä päivät pitkät meidän ainejärjestötiloissamme. Onneksi maanantaina on taas paluu arkeen eikä enää tarvitse miettiä, mihin tuhlaa kaikki tunnit ennen töihin menoa ja bileisiin lähtöä - loma on ollut yhtä iltapäivien ja iltojen odottelua eikä mitään järkevää ole tullut tehtyä. Ei sillä, että olisi mitenkään järkevää käyttää arvokasta tenttiin luku ja läksyjen teko aikaa läiskimällä kortteja pöytään, mutta ainakin siinä ohessa tulee oltua hieman sosiaalinenkin.

Hankin iPhoneeni ihanan applicationin, jolla saa valokuviin kivoja vintagehenkisiä väritehosteita!

Ei sillä, että nyt oli pari erittäin hauskaa päivää hyvän ystäväni luona, kun vain pelasimme korttia, mässäilimme sipsillä, mussutimme pullaa ja lipitimme limua. Seuran laadusta ei voi edes kiistellä enkä voi valehdella siitäkään, että kyllä tuli Helsingissä käyminen vaateostostenkin suhteen hieman kalliiksi.

Totesin kuitenkin Pasilan juna-asemalla junaa odotellessani, ettei Helsinki tunnu enää kodilta. Ennen se oli elämäni rakkaus, mutta nyt se tuntuu vain joltain nuoruuden hullaantumiselta, joka joutui väistymään tosirakkauden tieltä. Se on kuin eksä, jonka kanssa on joskus suudellut intohimoisesti, mutta enää ajatuskin suutelemisesta tuntuu vain hieman oudolta, kiusalliseta ja etäiseltä - kaukaiselta muistolta.

Miten hyvältä tuntuikaan astua junasta ulos Tampereella ja katsoa ympärilleen ja tuntea se kaikki hyvä fiilis, jonka joskus sain Helsingistä. Tunnelma on aivan erilainen. Leppoisa, miellyttävä, ei yhtään niin kylmä ja ylimielinen. Olo oli aika haikea, kun tajusi, että minun ja entisen kotikaupunkini suhde on nyt virallisesti ohi - tästä lähtien ollaan vain hyvänpäivän tuttuja, ei edes ystäviä.

Noh, kotiin päästyäni tapasin sitten Nooraa ja katsottiin leffaa ja mässäiltiin vähän. Juoruttiin. Ja huomattiin Vauva-lehden mainos, josta kävi ilmi, että vauva on paljon rikkaampi kuin meistä kumpikaan: sillä on varaa maksaa postimaksuja kaikille mainoksen vastaanottajille....

Onneksi palkka tulee tiistaina niin ei tarvitse enää vauvalle hävitä.

Kömmin illalla sänkyyn lukemaan kirjaa, tarkoituksenani vielä lähteä hieman ulos tuulettumaan. Ensimmäinen ajatukseni sängyssä oli se, että pitäisi hankkia joku sängyn ja peiton lämmitin. On niin inhottavaa valua lakanoiden väliin, jotka ovat ihan viileät ihoa vasten ja paleltaa. Ajatus ilmeisesti enteili hieman huonoa, koska olo kävi sitä mukavammaksi, mitä enemmän lakanat lämpenivät ja niinhän siinä sitten kävi, että nukahdin aivan ennen aikojaa.

Heräsin tietenkin hirveään vessahätään ja pahaan makuun suussa, kun hampaiden pesukin oli jäänyt yllättävän torkahtamisen takia. Ärsyttävää kyllä, kello oli jo melkein kolme enkä enää voinut lähteä baariin kaverini kanssa, joka oli tekstannutkin minulle tänä aikana. Harmitti.

Vielä enemmän ehkä harmitti se, etten saanutkaan enää unta, vaikka väsytti. En saa vieläkään unta, vaikka väsyttää - väsyttää ihan armottomasti. Yritin lukea kirjaa, pyöriä sängyssä, hakata päätä seinään ja syödä banaanin. Mikään ei auttanut, joten nyt istun sitten tässä koneella ja mietin edelleen sitä peitonlämmittäjää - olisi ihan liian siisti keksintö!

Mitä tehdä, kun käsilläseisontakaan ei nukuta???

Mikä siinä on, kun yrittää pitää karkkilakkoa, karkkia ajattelee jatkuvasti ja sitä tekee mieli syödä paljon useammin kuin ennen lakkoa? Ja kun yrittää säästää rahaa, niin sitä käyttää paljon enemmän kuin aiemmin?

Olen yrittänyt säästää rahaa matkaa varten, mutta ei tästä näköjään tulee mitään, kun kerta toisensa jälkeen sorrun heräteostoksiin, Helsinkiin tai Turkuun matkustamiseen, kampaajaan, ulkona syömiseen, kalliiseen ruokaan, ylimääräisiin hemmoittelutuotteisiin jne. Joskus on mennyt useita päiviäkin rahaa käyttämättä, mutta nyt kun tietoisesti yritän olla käyttämättä, olen aivan holtiton - pidättelemätön suorastaan!

Tänään siis luonnollisestikin suunnistin kampaajan kautta alennusmyynteihin ja villiinnyin niin, etten edes huomannut ostaneeni useammankin vaatteen alennusrekkien ulkopuolelta. Joka kaupasta mukaan lähti jotain ja joka kaupasta ostamani vaatteet olivat suorastaan turhakkeita - ellei One Waysta mukaan lähteneitä kollareita oteta mukaan, niitä tarvitsin oikeasti ja niitä lähdin hakemaankin.

Uudet hiukset ovat ihanat: ei kuolleita latvoja, ei haalistunutta väriä. Niissä on ihanan luonnollisia raitoja ja ne ovat juuri sopivan tummat - juuri sen verran, että väri menee vielä ehkäpä vaaleanruskeasta. Ne ovat myös vielä pitkät, vaikka niistä saksittiinkin noin kymmenen senttiä pois. Ja nyt näitä voi jopa pitää auki ilman, että kantaa niskassaan valtavaa takkukasaa. Ihanaa!

Eilen näin pitkästä aikaa ystävääni, joka on asunut viimeiset neljä kuukautta Pariisissa. Hieman fiilisteltiin siis molemmat pitkästä aikaa tätä pikkukaupungin uskomatonta tunnelmaa, joka on parhaimmillaan missäpä muuallakaan kuin ABC-liikennemyymälän tiloissa, jossa yhdistyy lapsiperheiden äänet teini-ikäisten möykkään, mopojen pärinään ja pelikoneiden kilinään. Mikä sen parempaa kuin kuunnella kaikkea tätä samalla kuin juoruaa hyvän ystävän kanssa ja syö Hesen ranskalaisia paprikamajoneesilla.

Ihanaa huomata, kuinka mikään ei oikein muutu, vaikka kaikki muuttuukin, koska neljän kuukauden tauonkin jälkeen tuntui loppujen lopuksi siltä, että olisimme nähneet viimeksi viime viikolla ja kaikki tuntui luontevalta, oikealta ja rennolta. Ei edes loppujen lopuksi ollut mikään kiire kertoa kaikkia kuulumisia, koska eipä niillä kaikilla ole välttämättä sen suurempaa väliä - enemmän väliä oli vain sillä, että saatiin pitkästä aikaa nauttia toistemme seurasta ja Riihimäen uskomattomasta boogiesta.

Koska ABC on oikeastikin aika tylsyyttään kaikuva mesta, päädyttiin viihdyttämään itseämme siellä olevan kirjakaupan kiertämisellä, ja niinhän siinä sitten kävi, sorruttiin rahojen säästämisen sijasta tuhlailemaan (miten en nyt vain osaa keskittyä siihen, että tarvitsen rahaa Glasgow'n reissuun?!):

Oma osteluni tosin pysyi ihan hyvin aisoissa ja tyydyin kahteen alennuskirjaan, kun taas Miitu innostui ja kahmi mukaansa seitsemän opusta, jotka se aikoo parin viikon päästä jaksaa raahata Brysseliin asti.

Tottakai Pariisista oli myös tuliaisia. Nauroin vedet silmissä, kun näin, mitä Miitu oli minulle ostellut, koska kaikki tuliaisten osiot liittyivät jollakin tavalla minun tuhlailevaiseen, sotkuiseen ja kevytkenkäiseen elämäntyyliini. Joku sitten vain näyttää tuntevan minut liian hyvin ja osaavan vielä repiä siitä kasan lämpöistä, mutta ehkä myös hieman toruvaa, huumoria.....

Nuo sataset tosiaan ovat muistilappuja... Valitettavasti ;)

Ps. Pakko esitellä vielä ihan uskomatonta lahjaa, jonka sain ystävätäni. Se on nahkakantinen vihko ja rakastan vihkoja, mutta ongelmanahan on vähän se, että eihän tuohon oikein raaskisi kirjoittaa mitään, koska siinä on jotain aivan erityistä, joka liittyy minun ja ystäväni synkkään (tai vähemmän synkkään ehkä kuitenkin) menneisyyteen - ja ehkä vähän nykyisyyteenkin.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä itsensätutkiskeluvälineen, joka saattaa aiheuttaa huonoja ideoita ja ansiomenetyksiä ehkä yhdistettynä haitalliseen yöllä viemäreissä hortoilemiseen, vai miten se menikään?!

Olen pahoillani, etteivät kaikki ehkä ymmärrä tämän jutun hauskuutta alkuunkaan, mutta voin vakuuttaa: juttu on erittäin hauska, hauskimmasta päästä jopa!

Ps. Vatsa turvoksissa ja halkeamispisteessä kaikesta syömisestä, ja tänään pitäisi muka vielä matkustaa mummolaan moikkaamaan mummia ja pappaa ja ahtamaan väkisin kaikkia mummin leipomuksia ja ruokia napaan. Siellä jos missä varmistetaan ähky!

Eilen aamulla meillä oli täällä kiukkuinen ja väsynyt isäpuoli, joka kertoi marttyyreimmalla äänensävyllään, kuinka hän oli valmistanut koko yön kinkkua sillä aikaa, kun muut nukkuivat makeasti ja siksi häntä nyt unettaakin. Totuushan oli se, että kinkunvalmistuksesta lähti semmoista kolinaa, kilinää ja ähkimistä, että kukaan muukaan täällä alakerrassa nukkuvista ei nukkunut koko operaation aikana, joten ei täällä ollut muutkaan sen pirteämpiä. Sekös vasta huvittikin, koska kaikki muut olivat ihan hyväntuulisella tavalla väsyneitä.

Lähdettiin heti aamusta vatsat täynnä riisipuuroa ajamaan kohti Helsinkiä vierailemaan kummieni, äitin veljen perheen ja parhaan ystäväni Milénan luona. Autossa kuunneltiin joululaulukanavaa eikä kukaan olisi takapenkillä enää jaksanut yhtään joululuritusta enää - kaikki omista syistänsä. Onneksi olimme fiksuina lapsina varustautuneet tähän eikä koko matka mennyt aivan joululaulujen tuskailemiseksi, kun oli vaihtoehtoista musiikkiakin tarjolla:

Hautausmaalla saimme nauttia ihanasta joulusäästä, kun jäinen vesisade kaatui niskaan ja tiet muuttuivat pikkuhiljaa suoranaiseksi mutavyöryksi. Kumisaappaiden limenvihreää sävyä ei juuri enää erottanut ruskean kuran joukosta ja aivot jäätyivät paikalleen kylmän viiman painaessa kasvoille.

Ei ihme, että näiden koettelemusten jälkeen automatka kotiin olikin hieman vaisumman puoleinen...

Joulun parasta antia: perheenyhdessäoloa. Veli valvoo, kun siskot nukkuvat olkaa vasten.

No, tottakai oli lahjoja. Kaikkihan me jauhetaan nykyään siitä, kuinka lahjat eivät ole enää mitenkään olennaisia ja joulussa muut asiat ovat niitä tärkeitä ja rakkaita, mutta kyllähän niitä lahjoja on oikeastikin aika kiva saada. Varsinkin, kun lahjojen ostajat ovat ilmeisimminkin sellaisia henkilöitä, jotka tuntevat toisensa niin hyvin, että tänä jouluna lahjavuori koostui vain täysosumista, nappisuorituksista.

1. NOSTALGIA 

Muistan, kun ihan pienenä parhaan ystäväni kanssa rakastettiin ylikaiken pelata aivan ylipitkiä Monopoly-turnauksia. Ne kestivät usein viikkokausia, kun emme millään malttaneet lopettaa. Meidän pelisettiimme kuului Kinder-munasta tullut kanalelu, jonka nimi oli Puupää-pankinjohtaja, joka lahjoitti rahaa pelaajille aina, jos joku oli joutumassa vararikkoon.

Siksi peli ei vaan loppunut ikinä vaan hotelleja nousi tonteille ja vuokrat alkoivat kohota pilviin. Ikinä ei voittajaa löydetty, mutta eipä sillä ollutkaan niin väliä, koska se ei kai ollut ollut enää pitkiin aikoihin Monopolyn pointtina meille; me vain tykkäsimme pelata.

Peli keskeytettiin aina vasta, kun minun piti lähteä kotiin nukkumaan ja pakkasimme rahat tyhjiin videobokseihin, jotka toimittivat siis kassalaatikoiden virtaa. Seuraavana aamuna peli sitten jatkui taas siitä kohtaa, mihin oltiin jääty.

Nyt siis vanha kunnon Monopoly yhdistyy uuden elämäni kanssa, kun veljeni oli hankkinut minulle kyseisesta lapsuuden suosikistani Tampere-version enkä malta odottaa, että pääsen tänään iltapäivällä korkkaamaan pelin, huh!!!!

2. KÄYTÄNNÖLLISYYS

Uusi talvitakki, jonka sain itse valita aaton aattona rikkimenneen tilalle. Nyt on taas lämmin ja takin saa kiinnikin eikä tarvitse hiipparoida tuolla jäätävässä ilmassa takki auki - kun nyt on tuo talvinen ilmakin meitä piinaa ja mittari näyttää melkein pakkasta jopa.

3. LÄMPÖISYYS

Ihana ystäväni oli oikeasti jaksanut neuloa minulle maailman ohuimmasta langasta sukat ja väkertää niihin vielä aika upean käärmekuvioinnin. Sukat ovat nyt kuin liimattuina jalkoihin eikä palella :) Rakastan saada sukkia ja varsinkin, kun ne ovat näin ajatuksella ja rakkaudella valmistetut!

4. ITSEKKYYS

Itselle on aina pakko hankkia lahja. Kun kiertelee kaupoissa ja ajattelee koko ajan vain kaikkia muita ihmisiä kuin itseään, on lahjojen osto hyvä aina päättää siihen, että pysähtyy hetkeksi ja miettii, mitä itse haluaisi saada ja mikä itsestä tuntuisi parhaalta lahjalta. Niinpä minäkin pysähdyin hengästyneenä kaikkien lahjojen roudaamisesta ympäri kaupunkia ja totesin, että syksy/talvitennareita on etsitty nyt pitkään ja hartaasti ja kun kerran sellaiset nököttivät tarjouksessa kenkäkaupan näyteikkunassa, en hukannut hetkeäkään vaan paukkasin sisälle ja suoraan kassalle - hyvä, kun ehdin edes sovittaa paria.

Lämpimät ovat ja ihanan väriset ja sopivat niin farkkuihin kuin legginsseihinkin. Kiitos minä!

Paljon tuli kaikkea muutakin kirjoista kynsilakkoihin, mutta ei ketään kiinnosta lukea niistä kaikista tarinaa. Huomenna vielä edessä reissu mummolaan ja siellä jouluherkkujen ahtamista ja sen jälkeen vatsa täynnä ja tyytyväisenä kohti Tampereen kotia ja työkavereiden kanssa lähtöä Tapsan tansseihin. Kyllä joulu on ihanaa aikaa - varsinkin, kun se päättyykin niin nopeasti ja vauhdikkaasti jo Tapanina.

Joululahjat ovat nyt paketissa ja enää pitäisi keksiä keino, jolla jaksan roudata ne Riihimäelle asti. Ärsyttää jo valmiiksi ajatus siitä, kun huomenna aamupäivällä raahaudun tupaten täydelle juna-asemalle lahjakassin, kannettavan tietokoneen ja vaatevuoren kanssa. Todennäköistähän on siis myös se, että tuo äidin ja JP:n lahja ei mahdu sinne hattuhyllylle, joten mitä sen kanssa tehdään, jos junakin on ääriään myöten täynnä?

Valitettavasti kyseinen paketti on siis myös rikkimenevä, joten tuskin se on enää avausvaiheessa ehjäkään - mokoma rakkine. Miten ihmeessä olen mennytkään saamaan idean tuollaisesta mahdollisimman hankalasta lahjasta?

Tänään vielä viimeinen työvuoro ennen joulua ja rehellisyyden nimissä ei kiinnostaisi pätkän vertaa. Jostain syystä olen ollut viimeisen viikon niin uupunut, että nuo seitsemän tunnin vuorotkin tuntuvat ikuiselta piinalta enkä jaksaisi millään seistä alusta loppuun - tai varsinkaan pakata niitä hiton juustohampurilaisia, joita tuntuu menevän tällä hetkellä aivan laiton määrä ihmisten suihin.

Eilenkin mitä lähemmäs loppuaan vuoro tuli, sitä löysemmin paketoin kaikki hampurilaiset, kun kädet tärisivät eikä olisi enää millään jaksanut sitä samaa liikettä, mitä oli joutunut tekemään ja useiden tuntien ajan. Pää meinasi ehkä myös hajota siitä, että paikalla oli henkilö, jonka kanssa kemiat eivät vain tunnu pelaavan pitkällisen yrittämisenkään jälkeen....

Ihanaa tässä tilanteessa on se, että sitten alkaa neljän päivän loma ja saa rentoutua ja nyt sitä rahaa sitten viimein tulee ja voin ihan tosissani alkaa katsoa lentoja Glasgow'hun tammi-helmikuun vaihteeseen. Olen taas kerran kunnon irtioton tarpeessa.

Ja lopuksi, pääsin molemmat tentit läpi, joihin osallistuin ja enää olisi yksi kurssi uusittavana tammikuussa ja asiat alkavatkin sen jälkeen näyttää jo valoisammilta. Ainakin siis tämän vuoden suhteen. Olen nimittäin pitkän tähtäimen suunnitelmastani yhtäkkiä hirveän epävarma; en enää tiedäkään, haluanko opettaa ja onko matematiikka sittenkään minulle sopiva ala. Se on aivan liian vaikeaa ja työmäärä on ihan kohtuuton omiin voimavaroihini nähden. Mutta katsotaan, katsotaan. Mitä sitten seuraavaksi opiskelisi?

Luin äskettäin maailman ärsyttävimmän lehtijutun kiltteydestä. Olin yllättävän tyytyväinen ostamaani Trendi-lehteen, kunnes tuo juttu hyppäsi silmilleni ja sai minut todella äkäiseksi, mikä vain korosti sitä, mitä lehtijuttukin halusi sanoa: suoraansanojat ovat usein hieman äkkipikaisia, draamanhakuisia ja tappelevat kaikkien kanssa ja suuttuvat pienestä.

Jutun otsikko nyt lähinnä viittasi siihen, että kilttikin voi menestyä äkkipikaisten, itsestään numeron tekevien, huomionkipeiden, hölösuiden rinnalla, mutta itse juttu kääntyikin siihen, että kiltit ja hiljaiset ovatkin se parempi ihmistyyppi, jota ei vain olla ymmärretty vielä. Kiltit saavat hyvät työpaikat, ovat mukavia ja kaikkien rakastamia ja kilttien parisuhteet ovat onnellisia, tasapainoisia ja riidattomia - toisin siis kuin rämäpäillä.

Olin aika pöyristynyt, kun rivi toisensa jälkeen kävi yhä selvemmäksi, että kirjoittajan mielestä yliarvostetut suoraanpuhujat ja häsääjät eivät pärjää oikeassa elämässä - heidän paikkansa on tositv:ssä. Eli kiitos ja kumarrus jutun kirjoittajalle! Reaktioideni perusteella olen tehnyt itselleni diagnoosin, ja kuulun siihen särmikkäiden ihmisten ryhmään, joka on tuomittu olemaan riidoissa kaikkien ihmisten kanssa - etenkin siis poikaystävänsä kanssa - ja jonka tuleva ura kukoistaa vain Diilissä ja Huippumalli haussa -ohjelmassa.

Eli täältä tullaan Big Brother 2012 - yksi ystäväni on jo luvannut äänestää minua jatkoon häätöäänestyksissä!

Ps. Olen luvannut pitää hiuksiani enemmän auki, kun olen viime aikoina saanut hämmentyneitä kommentteja niiden häkellyttävästä pituudesta. Kukaan ei huomaa niiden todellista luonnetta, kun ne ovat päivästä toiseen sidottuina tuonne päälaen tuntumaan, mutta nyt kuulemma minun on aika hieman hävyttömästi koreilla upeilla kutreillani.

Jätin ne tänä aamuna sitten auki, ja kappas, onhan tuo aikamoinen leijonanharja. Itsekin ihan ihastun niihin!

Housujen seksikkyydessä ei sitten ole tässä kuvassa mitään kyseenalaistettavaa. Harmaat lökärit on HOT!!

Joulusiivous on ehkä maailman turhauttavinta tällaisessa asunnossa kuin minun ja Vilman. Täällä on niin saastaista ja sekaista vuoden ympäri, että voitte kuvitella vain, miten kamalaa on yrittää siivota kaikkea kerralla, kun imurointia ei olla suoritettu sitten lokakuun, koska ei ole mahtunut.

Olen puurtanut nyt melkein neljä tuntia ja 1/3 urakasta on valmis. Selkää kolottaa, päätä särkee ja suututtaa, koska kaiken tämän puuhailun jälkeen, täällä näyttää edelleen kaatopaikalta. Ei ehkä myöskään ollut fiksua mennä nostelemaan noita huonekaluja yksin, mutta pakko oli, että sain jotain tolkkua tuohon huoneeseeni, jossa on tähän asti ollut yksi huonekalu keskellä huonetta vaan nököttämässä ilman käyttöä ja ilman paikkaa.

Ruokapöytä tosin aiheuttaa iloa! Siihen mahtuu syömään ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen ja siihen mahtuu syömään jopa enemmän kuin yksi ihminen - parhaassa tapauksessa jopa viisi, jos meillä vain olisi viisi tuolia. Uskomatonta.

Kyllä tässä vähän kallistuisi sen kannalle, että siivoamisessa jotain kivaakin - eli se, että kodissaan voi tehdä ihan uusia asioita kuten siis syödä ruokapöydällä - mutta kaiken kaikkiaan tämä on kyllä niin hajottavaa puuhaa, etten aio kovin usein tällaiseen ryhtyä...

Eiliset Nooran tuparit olivat ehkä oudoimmat bileet ikinä. Tuli ehkä jälleen kerran todettua, ettei skumppa sovi mulle, vaikka tällä kertaa se vaikutti minuun hieman erilaisella tavalla kuin aikaisemmilla kohtalokkailla kerroilla. Olinpa sitten kerta kaikkisen pahalla tuulella koko illan ja käytin hirveän määrän rahaa baarin vaihtamiseen kesken kaiken, useaan otteeseen.

En voi sanoa, että ilta olisi ollut erittäin kamala, koska minulla oli hyvää seuraa ja tuli todistettua sekin, että minulla on myös ystäviä, jotka ihan oikeasti välittävät ja pitävät huolta. Muutaman asian olisi silti voinut jättää tekemättä ja muutamat itkut jättää itkemättä, koska eihän ole kovin kivaa, että suosikki irtoripseni ovat nyt paakkuuntuneet ja selvästikin pilaantuneet käyttökelvottomiksi... Voi tätä ihmiselämän suurimpiin kuuluvaa tragediaa!

Tänään olenkin sitten kovalla raivolla yrittänyt lukea diskreetin matematiikan tenttiin turvonneiden silmäluomieni välistä kirjaa kurkkien. Jotain olen kai jopa oppinutkin ja ymmärrän taas hieman paremmin kaikkien elämää pyörittävistä joukkojen permutaatioista, jotka siis ovat niiden bijektioita itselleen.

Näillä tiedoilla en kuitenkaan osannut vastata harjoitustehtävien kysymyksiin, joten on kai jälleen kerran todettava, ettei se opiskelu ihan näin suju, että lukee muutaman tunnin yhdellä kertaa. Jotkut opiskelukaverini saattavat olla oikeassa sen suhteen, että helpoimmalla pääsee, kun lukee säännöllisesti koko kurssin ajan, mitä ihmettä? En olisi ikinä uskonut, että joudun luopumaan rakkaasta tenttiin luku periaatteestani aloittaa kirjan selailu siinä noin suurinpiirtein 12 tuntia ennen tentin alkua.....

Hyvää viimeistä syyslukukauden viikkoa siis minulle! Tästä ei selvitä pelkästään hyvien ystävien olemassa ololla.