Meillä oli tänään töissä ihan ikioma Narnia. Kun hissistä astui ulos porttikongiin, josta oli valot palanut, olo oli kuin Lucylla, joka on astunut vaatekaapin kautta Narniaan. Lumisade vain puuttui, kun lyhtypylvään valokin kajasti Tuomikirkonkadulta. Siellä sitten istuimme ja mietimme, että missä ihmeessä se fauni oikein viipyy, joka veisi pois töistä omaan pikku mökkiinsä teelle. Naurettiinkin kyllä aika hervottomasti ajatukselle, että mies villahousuissa ilman paitaa ilmestyisi paikalle ja kun minua etsittäisiin töissä, vastaus olisi vain:

"Ei se ole täällä, fauni vei sen."

Loppu työpäivä oli sitten aivan yhtä levoton. En edes ymmärrä, miten sain rasvaa heitettyä kädelleni (sattui tuskallisen paljon), viilleltyä sormeni pahveilla rikki, niksauttaa lonkkani, pudottamaan paketillisen ketsuppikippoja lattialle, antamaan asiakkaalle isojen ranskalaisten sijasta pienet jne. Lista on loputon. Ja loppujen lopuksi minulle ilmoitettiin, että olen myös onnistunut jollain keinolla suolaamaan rintakehäni ja se oli ihan valkoinen suolasta. Loppuvuorosta olin ihan poikki, hysteerinen enkä tajunnut enää mistään mitään. Kiitos kaikille asianomaisille tästä ihanasta päivästä - huomenna uusi yritys!

Rakastan sinisiä elintarvikelaastareita. Liian cool....?

Täytyy olla aika kova ikävä yliopistoa ja siellä vietettyjä pitkiä iltapäiviä, kun ostin hyvälle ystävälleni joululahjaksi Bang-nimisen korttipelin, jota meillä on tapana lätkiä päivät pitkät meidän ainejärjestötiloissamme. Onneksi maanantaina on taas paluu arkeen eikä enää tarvitse miettiä, mihin tuhlaa kaikki tunnit ennen töihin menoa ja bileisiin lähtöä - loma on ollut yhtä iltapäivien ja iltojen odottelua eikä mitään järkevää ole tullut tehtyä. Ei sillä, että olisi mitenkään järkevää käyttää arvokasta tenttiin luku ja läksyjen teko aikaa läiskimällä kortteja pöytään, mutta ainakin siinä ohessa tulee oltua hieman sosiaalinenkin.

Hankin iPhoneeni ihanan applicationin, jolla saa valokuviin kivoja vintagehenkisiä väritehosteita!

Ei sillä, että nyt oli pari erittäin hauskaa päivää hyvän ystäväni luona, kun vain pelasimme korttia, mässäilimme sipsillä, mussutimme pullaa ja lipitimme limua. Seuran laadusta ei voi edes kiistellä enkä voi valehdella siitäkään, että kyllä tuli Helsingissä käyminen vaateostostenkin suhteen hieman kalliiksi.

Totesin kuitenkin Pasilan juna-asemalla junaa odotellessani, ettei Helsinki tunnu enää kodilta. Ennen se oli elämäni rakkaus, mutta nyt se tuntuu vain joltain nuoruuden hullaantumiselta, joka joutui väistymään tosirakkauden tieltä. Se on kuin eksä, jonka kanssa on joskus suudellut intohimoisesti, mutta enää ajatuskin suutelemisesta tuntuu vain hieman oudolta, kiusalliseta ja etäiseltä - kaukaiselta muistolta.

Miten hyvältä tuntuikaan astua junasta ulos Tampereella ja katsoa ympärilleen ja tuntea se kaikki hyvä fiilis, jonka joskus sain Helsingistä. Tunnelma on aivan erilainen. Leppoisa, miellyttävä, ei yhtään niin kylmä ja ylimielinen. Olo oli aika haikea, kun tajusi, että minun ja entisen kotikaupunkini suhde on nyt virallisesti ohi - tästä lähtien ollaan vain hyvänpäivän tuttuja, ei edes ystäviä.

Noh, kotiin päästyäni tapasin sitten Nooraa ja katsottiin leffaa ja mässäiltiin vähän. Juoruttiin. Ja huomattiin Vauva-lehden mainos, josta kävi ilmi, että vauva on paljon rikkaampi kuin meistä kumpikaan: sillä on varaa maksaa postimaksuja kaikille mainoksen vastaanottajille....

Onneksi palkka tulee tiistaina niin ei tarvitse enää vauvalle hävitä.

Kömmin illalla sänkyyn lukemaan kirjaa, tarkoituksenani vielä lähteä hieman ulos tuulettumaan. Ensimmäinen ajatukseni sängyssä oli se, että pitäisi hankkia joku sängyn ja peiton lämmitin. On niin inhottavaa valua lakanoiden väliin, jotka ovat ihan viileät ihoa vasten ja paleltaa. Ajatus ilmeisesti enteili hieman huonoa, koska olo kävi sitä mukavammaksi, mitä enemmän lakanat lämpenivät ja niinhän siinä sitten kävi, että nukahdin aivan ennen aikojaa.

Heräsin tietenkin hirveään vessahätään ja pahaan makuun suussa, kun hampaiden pesukin oli jäänyt yllättävän torkahtamisen takia. Ärsyttävää kyllä, kello oli jo melkein kolme enkä enää voinut lähteä baariin kaverini kanssa, joka oli tekstannutkin minulle tänä aikana. Harmitti.

Vielä enemmän ehkä harmitti se, etten saanutkaan enää unta, vaikka väsytti. En saa vieläkään unta, vaikka väsyttää - väsyttää ihan armottomasti. Yritin lukea kirjaa, pyöriä sängyssä, hakata päätä seinään ja syödä banaanin. Mikään ei auttanut, joten nyt istun sitten tässä koneella ja mietin edelleen sitä peitonlämmittäjää - olisi ihan liian siisti keksintö!

Mitä tehdä, kun käsilläseisontakaan ei nukuta???

Mikä siinä on, kun yrittää pitää karkkilakkoa, karkkia ajattelee jatkuvasti ja sitä tekee mieli syödä paljon useammin kuin ennen lakkoa? Ja kun yrittää säästää rahaa, niin sitä käyttää paljon enemmän kuin aiemmin?

Olen yrittänyt säästää rahaa matkaa varten, mutta ei tästä näköjään tulee mitään, kun kerta toisensa jälkeen sorrun heräteostoksiin, Helsinkiin tai Turkuun matkustamiseen, kampaajaan, ulkona syömiseen, kalliiseen ruokaan, ylimääräisiin hemmoittelutuotteisiin jne. Joskus on mennyt useita päiviäkin rahaa käyttämättä, mutta nyt kun tietoisesti yritän olla käyttämättä, olen aivan holtiton - pidättelemätön suorastaan!

Tänään siis luonnollisestikin suunnistin kampaajan kautta alennusmyynteihin ja villiinnyin niin, etten edes huomannut ostaneeni useammankin vaatteen alennusrekkien ulkopuolelta. Joka kaupasta mukaan lähti jotain ja joka kaupasta ostamani vaatteet olivat suorastaan turhakkeita - ellei One Waysta mukaan lähteneitä kollareita oteta mukaan, niitä tarvitsin oikeasti ja niitä lähdin hakemaankin.

Uudet hiukset ovat ihanat: ei kuolleita latvoja, ei haalistunutta väriä. Niissä on ihanan luonnollisia raitoja ja ne ovat juuri sopivan tummat - juuri sen verran, että väri menee vielä ehkäpä vaaleanruskeasta. Ne ovat myös vielä pitkät, vaikka niistä saksittiinkin noin kymmenen senttiä pois. Ja nyt näitä voi jopa pitää auki ilman, että kantaa niskassaan valtavaa takkukasaa. Ihanaa!

Eilen näin pitkästä aikaa ystävääni, joka on asunut viimeiset neljä kuukautta Pariisissa. Hieman fiilisteltiin siis molemmat pitkästä aikaa tätä pikkukaupungin uskomatonta tunnelmaa, joka on parhaimmillaan missäpä muuallakaan kuin ABC-liikennemyymälän tiloissa, jossa yhdistyy lapsiperheiden äänet teini-ikäisten möykkään, mopojen pärinään ja pelikoneiden kilinään. Mikä sen parempaa kuin kuunnella kaikkea tätä samalla kuin juoruaa hyvän ystävän kanssa ja syö Hesen ranskalaisia paprikamajoneesilla.

Ihanaa huomata, kuinka mikään ei oikein muutu, vaikka kaikki muuttuukin, koska neljän kuukauden tauonkin jälkeen tuntui loppujen lopuksi siltä, että olisimme nähneet viimeksi viime viikolla ja kaikki tuntui luontevalta, oikealta ja rennolta. Ei edes loppujen lopuksi ollut mikään kiire kertoa kaikkia kuulumisia, koska eipä niillä kaikilla ole välttämättä sen suurempaa väliä - enemmän väliä oli vain sillä, että saatiin pitkästä aikaa nauttia toistemme seurasta ja Riihimäen uskomattomasta boogiesta.

Koska ABC on oikeastikin aika tylsyyttään kaikuva mesta, päädyttiin viihdyttämään itseämme siellä olevan kirjakaupan kiertämisellä, ja niinhän siinä sitten kävi, sorruttiin rahojen säästämisen sijasta tuhlailemaan (miten en nyt vain osaa keskittyä siihen, että tarvitsen rahaa Glasgow'n reissuun?!):

Oma osteluni tosin pysyi ihan hyvin aisoissa ja tyydyin kahteen alennuskirjaan, kun taas Miitu innostui ja kahmi mukaansa seitsemän opusta, jotka se aikoo parin viikon päästä jaksaa raahata Brysseliin asti.

Tottakai Pariisista oli myös tuliaisia. Nauroin vedet silmissä, kun näin, mitä Miitu oli minulle ostellut, koska kaikki tuliaisten osiot liittyivät jollakin tavalla minun tuhlailevaiseen, sotkuiseen ja kevytkenkäiseen elämäntyyliini. Joku sitten vain näyttää tuntevan minut liian hyvin ja osaavan vielä repiä siitä kasan lämpöistä, mutta ehkä myös hieman toruvaa, huumoria.....

Nuo sataset tosiaan ovat muistilappuja... Valitettavasti ;)

Ps. Pakko esitellä vielä ihan uskomatonta lahjaa, jonka sain ystävätäni. Se on nahkakantinen vihko ja rakastan vihkoja, mutta ongelmanahan on vähän se, että eihän tuohon oikein raaskisi kirjoittaa mitään, koska siinä on jotain aivan erityistä, joka liittyy minun ja ystäväni synkkään (tai vähemmän synkkään ehkä kuitenkin) menneisyyteen - ja ehkä vähän nykyisyyteenkin.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä itsensätutkiskeluvälineen, joka saattaa aiheuttaa huonoja ideoita ja ansiomenetyksiä ehkä yhdistettynä haitalliseen yöllä viemäreissä hortoilemiseen, vai miten se menikään?!

Olen pahoillani, etteivät kaikki ehkä ymmärrä tämän jutun hauskuutta alkuunkaan, mutta voin vakuuttaa: juttu on erittäin hauska, hauskimmasta päästä jopa!

Ps. Vatsa turvoksissa ja halkeamispisteessä kaikesta syömisestä, ja tänään pitäisi muka vielä matkustaa mummolaan moikkaamaan mummia ja pappaa ja ahtamaan väkisin kaikkia mummin leipomuksia ja ruokia napaan. Siellä jos missä varmistetaan ähky!