Heräsin tuossa noin klo 3.30 siihen, ettei enää väsyttänyt ja että oli ihan tappavan kuuma. Olen tässä nyt sitten yrittänyt lukea ja kirjoittaa ja datata ja siivota ja miettiä asioita, mutta uni ei tule, vaikka olenkin kohtuullisen varma, että oikeasti kaikkia ihmisiä väsyttää tähän aikaan vuorokaudesta - oli sitten kyse siitä, etteivät vielä ole päässeet nukkumaan tai siitä, että ovat heränneet tähän aikaan.

Olen myös yllättävän varma siitä, ettei täällä ole mitenkään kovin lämmin, koska illalla jouduin pitämään villasukkia ja neuletta - sormikkaita en onneksi sentään - ja nytkin tavallaan huomaan, että ilmassa on pientä viileyttä ja sormet ainakin ovat ihan jääkylmät. Silti hippaloitsen täällä puolialasti enkä voi mennä peiton alle, koska paahdun sinne.

Minulla ei myöskään, kiitos kysymästä, ole kuumemittaria...

Voisin tietenkin käyttää ajan hyödyksi kirjoittelemalla keskeneräisiä koulujuttuja, mutten pysty ajattelemaan niitä, koska kuulin juuri järkyttävän uutisen, että Oulussa on tullut tänään tai siis eilen vähän aikaa lunta eikä minulla vielä ole talvitakkia eikä kenkiä enkä ole vielä henkisesti valmistautunut pakkaseen, loskaan ja jäätyneisiin varpaisiin.