Alan tässä vähän epäillä, että olen tehnyt jotain pahasti väärin rakasta Tampereen kaupunkiliikennettämme kohtaan, sillä kerta toisensa jälkeen kotiin pääsemisyrityksiäni tuntuu vaivaavan hurja epäonni. Osittain voin tietenkin syyttää vain itseäni siitä, etten yleensä muista:

a) tarkistaa aikatauluja tarpeeksi ajoissa ennen kuin viimeinen bussi on jo lähtenyt

b) katsoa kelloa ennen kuin viimeinen bussi on jo lähtenyt (joskus myös tunteja viimeisen jälkeen lähtevä ensimmäinen bussi saattaa mennä ohi... ja ehkä myös sitä seuraava ja seuraava ja seuraava ja...).

Kuitenkin hieman hämmennystä on nyt herättänyt se, että viime aikoina, kun olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni tämän bussiasian kanssa, kotiinpääseminen tuntuu edelleen aivan yhtä vaikealta - ellei jopa vaikeammaltakin. Hieman on ruvennut nimittäin hävettämään se, että joudun aina myöntämään myöhästyneeni bussista ja olevani taas kerran taksin tai muiden ihmisten vieraanvaraisuuden armoilla eikä sellainen herätä mitään kovin suurta luottamusta järmestelmällisyyttäni ja luotettavuuttani kohtaan.

Ryhdistysliikkeni on alkanut seuraavanlaisella menestyksellä:

1. Viime sunnuntaina olin kaverini luona viettämässä lojumispäivää ja kun ilta alkoi pimetä - päivä oli pimennyt kyllä siinä vaiheessa jo aikaa sitten - tartuin sohvalla lojuvaan aikataulukirjaan ja selasin sieltä oikean bussin aikataulun. Tökkäsin sormellani useampaankin otteeseen viimeisen bussin lähtöaikaa ja painoin sen visusti mieleeni. Sen jälkeen tarkistin kellon kolmesti ja tein pikaisen laskutoimituksen, kuinka paljon minulla on aikaa ennen kuin pitää viimeistään kiitää ovesta ulos.

Aika kului ja kello eteni yllättävän vauhdikkaasti kohti pakollista lähtöaikaani. Pyrin pitämään yllä tasaista tahtia kellon vilkaisemisessa, ettei vain pääsisi käymään niin, että perinteiseen tyyliini unohtaisin ajankulun ja joutuisin jälleen kerran noloon tilanteeseen.

Lähdin siis tapojeni vastaisesti todella hyvissä ajoin ja olin bussipysäkillä vartin ennen bussin lähtöä. Kylmästä ilmasta johtuen sitten vielä köpöttelin kauemmalle pysäkille, ettei tarvinnut seistä paikallaan ihan koko aikaa. Pysäkille päästyäni aloin tyytyväisenä tapittaa bussin tulosuuntaan ja meinasin haljeta ylpeydestä itseäni kohtaan. Kun kello läheni h-hetkeä, olin jo ihan innoissani siitä, että ihan oikeasti olen kasvamassa aikuiseksi ja kykenen pitämään huolta itsestäni ja kotiintuloajoistani.

Sitten niitä viimeisiä busseja alkoi valua siihen ja muut pysäkillä seisovat ihmiset astuivat yksi toisensa jälkeen omaansa. Minä jatkoin pysäkkiä kohti ajavien bussien bongaamista ja jostain syystä vartinkaan päästä ilmoitetusta lähtöajasta kyseinen linja-auto ei ollut vieläkään ilmestynyt. Taksikeikka.

2. Eilen olin päättänyt yrittää uudelleen edellisen kerran kamalasta epäonnistumisesta huolimatta. Lähtiessäni kotoa pakkasin oman aikataulukirjani laukkuun ja olo oli heti paljon varmempi. Tyytyväisenä siis matkustin ensin treeneihin Hyvinkäälle ja sen jälkeen kahvilaan istumaan.

Melkein varmasti vakuutin kypsällä asioiden hoitamistaidollani, kun kaivoin aikataulukirjan esille ja tarkistin bussien lähtöajat ja seurasin itse kelloa niin, että ehdotin lähtemistä juuri sellaiseen sopivaan aikaan, että olisimme pysäkillä juuri muutamaa minuuttia ennen bussin tuloa. Ei siis liian aikaisin, muttei myöskään perinteisesti liian myöhään.

No, pysäkin tulessa kohdalle olikin jo hieman sellainen olo, että tämähän menee jo niin hyvin, että tulee hieman valheellinen olo koko tilanteesta. Ja niinhän siinä sitten kävi, että bussi ajoi pysähtymättä ohitse enkä muistanut tehdä mitään. Hienoa. Todella hienoa!

Ei siinä sinänsä mitään, koska minulla oli kuitenkin hyvää seuraa ja illasta tuli oikein mukava ruuanlaittamisineen ja television katselemisineen. Silti hieman harmitti se, että bussiliikenne ei oikein ole puolellani ja siksi on luultavasti pakko keksiä jotain sovitustyötä - olen aivan varmasti tehnyt jotain todella pahaa ansaitakseni tämän! Olen siis päättänyt, että rakastan TKL:ää tästä lähtien täysin varauksetta ja kehun sen palveluja päivittäin ja toivon, että ennen joulua ollaan jo ihan hyvissä väleissä eikä meidän tarvitisisi enää riidellä ja olla ilkeitä toisillemme...