En ole ikinä oikein välittänyt talvesta tai lumesta, mutta äsken vein roskia ulos ja pysähdyin hetkeksi katsomaan, kuinka pieniä lumihiutaleita tippui verkkaiseen tahtiin kohti maata ja jäin jumiin. En voinut lopettaa katselemista, kun hiutaleet alkoivat pikku hiljaa kasvaa suuremmiksi ja suuremmiksi ja ne kieppuivat toistensa ympäri ilmavirran mukana.

Tuijotin niitä varmaan kymmenen minuuttia typerä hymy kasvoillani ja mietin, miten kaunista elämä joskus on ja olisin varmaan jäänyt siihen koko päiväksi ellei korvani olisi alkaneet jäätyä.

Tulin sisälle ja tuijotin vielä hetken ikkunasta ulos ja lämmitin itselleni kupillisen glögiä.

Suddenly it moves with such a perfect grace