Päätin eilen olla hyvä opiskelija ja lukea tenttiin ihan oikeasti enkä vain aikaisempien tenttikertojen tavoin puolella korvalla, puolella silmällä, vasemmalla kädellä ja viime tipassa. Istuin siis aamiaispöytään tenttimateriaalien kera ja jätin Aamulehden sivuun odottamaan toista lukuhetkeä. Sainkin siinä sitten hyvän tovin vierähtämään ja yllätyin itsekin, kuinka paljon etenin ja kuinka aika lipui ohitse aika huomaamattomasti.

Kuitenkin juuri, kun olin saavuttanut sen intensiivisen tilan, jonka ansiosta olisin voinut jatkaa varmaankin koko loppupäivän hapankorpun ja glögin voimalla, yläkerran musiikkihäirikkö painoi play-nappia ja käänsi volumet kaakkoon. Ihan hieman tietenkin keskittymistäni häiritsi taustalla jumputtava Cheek-Kwan-Mamba-maraton ja jouduin omaksi harmikseni luovuttamaan lukemisen suhteen sitten siihen.

Vahingosta viisastuneena suuntasin tänään kirjastoon lukemaan. Ensimmäinen ajatukseni sinne päästyäni oli, että tämä on hyvä idea ja innoissani kaivoin monisteet ja yliviivaustussit esille. Fiilistelin hetken viime kevättä, jolloin istuin Hyvinkään kirjaston lukusalissa joka päivä viidestä kahdeksaan tuntiin päntäten ja tietenkin hieman flirttaillen mukavan kanssalukijan kanssa. Muistelin, miten hauskaa oli, kun pystyi välillä keskeyttämään lukemisen ja lähtemään kahville hyvässä seurassa.

Ajatukseni keskeytyivät sitten kuitenkin vierestä kuuluvaan pikku hihitykseen ja käännyin katsomaan, mitä on meneillään. Joku oli selvästi oivaltanut myös, kuinka pieni flirtti piristää opiskelutuokiota, mutta tämä pariskunta oli vienyt homman aivan uudelle tasolle. Kirjat ja monisteet oli kyllä levitetty pöydälle, mutta epäilin hieman, että lukemista saattoi ehkä häiritä se seikka, että tyttö ja poika olivat kietoutuneet toisiinsa aika tiukasti ja kädet vaeltelivat hieman epäsoveliaissa paikoissa huomioonottaen sen, että olimme tosiaankin siis yliopiston kirjastossa ja paikalla oli muita ihmisiä.

Yritin kovasti keskittyä omaan hommaani, mutta oli ehkä kovaäänistä musiikkiakin häiritsevämpää, kun näkökentässä häilyi toisiaan maisteleva pariskunta. Pienet äänitehosteet kaupan päälle niin hyvä tuuleni on taatusti kadonnut. Eikö kukaan oikeasti ole kertonut näille ihmisille, miten julkisilla paikoilla käyttäydytään ja mitä tarkoittaa "hiljainen lukusali"?