Olin pitkästä aikaa koko viikonlopun ihan rauhassa kotona ja vaikka välillä ärsyttikin se, että joutui pitkästä aikaa olla käskettävänä, nautin siitä täysin siemauksin. Oli ihanaa, kun joku oli keittänyt kahvin puolestani ja kun aamiaispöydässä oli juttuseuraa, vaikka en suuresti nauttinutkaan siitä osuudesta, jossa minut kiskottiin väkisin ylös niin aikaisin aamulla, ettei normaalien ihmisten pitäisi olla tekemässä siihen aikaan mitään muuta kuin nukkua.

Olen tässä kuitenkin viime aikoina ollut sen verran huomion, huolenpidon ja läheisyyden tarpeessa, että aikaiset aamuherätykset unohtuivat aika nopeasti ja hyvää tuultani oli mahdotonta pilata!

Yksi parhaista asioista oli se, että kun pikkusiskoni synttäreitä vietettiin tänään, myös isäni oli kutsuttu kahvittelemaan ja hän oli ottanut pienemmän pikkuveljeni mukaan. Olin haljeta ilosta, kun pääsin leikkimään ja kiusaamaan sitä, koska emme tainneet olla nähnyt sitten huhtikuun tai jotain sinnepäin. Olli oli kasvanut hirveästi ja siitä oli tullut oikein puhelias kaveri ja valtavan isosiskon rakkauden voimalla kestin kaikenmaailman naaman vääntelyt ja loputtoman juoksun ympäri alakerran huoneita.

Vaikka joskus on muka niin aikuinen ja itsenäinen, niin kyllä sitä tällaisinä päivinä muistaa, että perhe on kuitenkin aina se rakkain!