Minusta on aina ollut hieman vaikeaa viettää aikaa yksinäni, koska yksinolosta tulee kamalan yksinäinen olo - joka kerta. Luulen, että se johtuu perhetaustastani, joka ei ole oikein antanut varaa yksinololle vaan olen melkein koko ikäni asunut samassa huoneessa pikkuveljeni kanssa ja kotona oleminen on ollut kaikkea muuta kuin aikaa oman itsensä kanssa. Olen niin kamalan tottunut siihen, että aina on lähellä joku toinen ihminen.

Enkä nyt tarkoita sitä, että minun pitäisi koko ajan puhua pajattaa jonkun kanssa vaan minusta oma yksinäinen aika on paljon kivempaa silloin, kun joku toinenkin viettää kanssasi omaa yksinäistä aikaansa samassa tilassa. Tiedän, että se kuulostaa hieman hassulta, mutta rakastan ylikaiken niitä hetkiä, kun voi olla kylässä jonkun hyvän ystävän luona eikä tarvitse puhua mitään vaan kumpikin tekee omaa juttuansa ja ajattelee omia ajatuksiaan - sellaista hyvää hiljaisuutta.

Siksi olenkin ollut koko syksyn aikamoisessa kriisissä sen takia, että minulla ei täällä kotona ole oikein ollut ketään joka jakaisi elämän hiljaiset hetket ja kodin ulkopuolellakin on ollut aivan liian vähän ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa. Tiedän venyttäneeni uusien ystävieni hermoja jatkuvalla seuran tarpeellani ja ongelmallani venyttää tapaamisaikoja massiivisiin mittoihin.

Tänään olen kuitenkin nauttinut ihan vain omasta seurastani lakkailemalla kynsiäni, syömällä jäätelöä, lukemalla ja katsomalla Gossip Girliä ja olen jopa nauttinut siitä! Ehkä tässä on askel kohti uudenlaista terveen sosiaalista elämää, jossa läheisyyden tarve ei ole aivan niin häiritsevä kuin mitä se on tähän asti ollut. Kaipa minäkin vielä opin nauttimaan siitä, että minulla on mahdollisuus lähteä kotiin ja sulkeutua omaan huoneeseeni oman yksityisen yksinäisyyteni kanssa ja tehdä asioita, joita ei muuten tulisi tehtyä.