Olen nyt ainakin suurinpiirtein luultavasti selvittänyt muuttoon liittyvät ongelmat ja minulla on todennäköisesti muuttoapua sekä auto, jolla kuljettaa tavaroita paikasta toiseen. Arvatkaapa kuitenkin vain huviksenne, kuinka monta tavaraa olen jo pakannut? Kyllä vain, en yhtään.

Tätä kamaa vaan tuntuu olevan niin jumalattoman paljon, etten osaa päättää, mistä aloittaisin ja urakka tuntuu niin työläältä ja loputtomalta, ettei sitä haluaisi edes ajatella. Miten alkuun pääseminen onkin niin vaikeaa ihan kaikissa tärkeissä asioissa?! Ihan sama, onko kyse siivoamisesta, pakkaamisesta, läksyistä, tenttiin luvusta, työhausta tai kauppaan menemisestä. Kyllä kaikki sujuu, kun pääsee vauhtiin, mutta kun jos ei vain pääse!

Okei, ajattelin ottaa välitavoitteeksi tyhjentää kirjahyllyn tänään. Jos nyt saisi sitten edes jotain hieman tehtyä, vaikka näenkin jo, miten tämäkin muutto tulee menemään: tiistaiaamuna avaan silmät ja tajuan, että puolet tavaroista edelleen hujan hajan ympäriinsä ja muuttoapu kolkuttelee jo ovella. Viime muutossa oli se hyvä puoli, että olin kutsunut mukaan ystäväni Heidin, joka on oikea tehopakkaus, kun sille päälle sattuu. Se viskoi kuin pyörremyrsky viimeisiä tavaroitani jätesäkkeihin ja laatikoihin ja kantoi kaiken autoon niin nopeasti, etten ehtinyt edes silmiäni räpäyttää - ainakaan kovin montaa kertaa. Mikä kuitenkin parasta, kerrankin muuttolaatikot eivät lojuneet nurkissani purkamattomina useita kuukausia, koska välittömästi, kun olimme saaneet kannettua ne tänne kämppään sisälle, Heidi alkoi samalla vimmalla kuin aiemminkin purkamaan tavaroita.

Osa tavaroista päätyi hieman outoihin ja itselleni epäloogisiin paikkoihin ja jouduin niitä etsimään muutaman tovin, mutta yhtä kaikki, laatikot olivat tyhjiä ja huone näytti kodilta heti ensimmäisestä päivästä asti. Aikaisemmin olen harrastanut sellaista työmaahenkistä sisustusta, jossa kaikki lojuu levällään ja joka puolella, minne katseen uskaltaa kääntää, näkyy vain banaanilaatikoiden esteettisiä sinisiä kylkiä. Banaanit on kivoja ja hyviä!!

Nyt kuitenkin olen ylpeänä itsestäni, koska sain muutaman työhakemuksen lähetettyä rahapulapaniikissani. Sorruin taas yhteen itsekidutuksen muotoon eli Mäkkihakemuksen täyttöön. Se on niin turhauttavaa, kun kaikki sanovat, että sieltä saa helposti ja varmasti töitä, mutta minä en ole ikinä saanut kutsua edes haastatteluun. Ei sillä, että ihan tosissani siellä haluaisinkaan työskennellä, mutta tällä hetkellä, mikä tahansa aktiviteetti, josta saa edes muutaman euron pankkitililleen kelpaisi. Ruokaa olisi nimittäin ihan poikkeuksellisen mukava käydä ostamassa - vaikka kauppaanlähteminen onkin aika rasittavaa puuhaa...