Nyt kun flunssakin on tullut vaivoikseni, en sitten millään pysty keskittymään luennoitsijan höpinöihin koloratiivikonstruktioista ja ja-kiteytymistä, vaikkakin "mennä mönkään" on ihan hauska ilmaisu ja "tulla ja voittaa" on toiveissa tässä lähiaikoina. Keskityin siis siihen, että kerrankin olisin mahdollisimman hiljaa, koska olen saanut nyt ehkä turhan monta yläastemaista huomautusta siitä, että hiljaisuus olisi toivottavaa, kun opettaja puhuu.

Lennän vielä joku päivä ulos - YLIOPISTOLUENNOLTA!

Otin siis tyhjän tenttipaperin eteeni - jäänyt yli kai jostain niistä harvoista tenttikerroista, kun olen palauttanut tyhjän paperin -  ja tartuin kynään ja annoin luovuuden viedä mukanaan.

Traaginen tarina kuuluu näin:

Poika: "Vene karkasi... Kuolen nälkään, nestehukkaan ja yksinäisyyteen!"

Poika: "Tuleekohan kukaan kaipaamaan minua?"

Tyttö: "EI!!"