Ja miten ihmeessä ihminen on jo niin turtunut siihen surullisuuteen, että sellaiset päivät tuntuvat enää surkuhupaisilta.

Tämä taisi olla juurikin yksi niistä surkuhupaisista päivistä, jolloin mikään ei tunnu onnistuvan eikä mikään oikein tunnu hyvältä ja silti kaikki tuntuu vain siltä, että eihän tämä nyt voi mitenkään muutenkaan mennä. Päivä alkoi ensinnäkin sillä, että heräsin vain muutaman tunnin nukahtamiseni jälkeen, koska Sallan huoneessa oli jostain syystä tosi kuuma ilma - lieneekö johtunut uniseuralaisestani?!?! Pikkuhiljaa siinä aamuyön masennusfiilikset alkoivat palata kehoon ja alkava migreeni painoi niskassa ja ohimossa.

Kuunneltiin kuitenkin Sallan kanssa aika laadukasta musiikkia ja ai, että sen naisen huumori on niin loistavaa, että jollain kummallisella tavalla minulla oli ihan järjettömän hyvä olla siinä - liian aikaisin hereillä sunnuntaiaamuna, pääkipeänä, mieshuolet mielessä ja täynnä elämän tuskaa ja ikuisesti jatkuvan teini-iän riemuja!

Hienosti aloitettu päivä jatkui tietenkin yhtä hienosti sillä, että bussipysäkki oli varjossa ja kaikki bussit menneet juuri ennen kuin saavuin siihen eli jouduin sellaiset kymmenen minuuttia palelemaan siinä liian ohuissa sukkahousuissani. Olin kyllä edellisenä iltana pistänyt niitä kahdet päällekäin, mutta jollain ihmeen keinolla olin saanut toiset sukkahousut repeämään kokonaan reiden kohdalta, joten niiden pukeminen ei oikein luonnistunut - enemmän reikää kuin kangasta...

Myöhemmin sitten iltapäivällä elämä alkoi jo hetkeksi voittaa, kun olin saanut nukuttua melkein neljän tunnin päikkärit, päänsärky oli poissa ja olo oli kuin uudella ihmisellä. Lisäksi kämppis sattui tulemaan kotiin juuri sellaiseen väliin, että pääsin sen huoneeseen katsomaan telkkarista joukkuevoimistelun SM-kisoja Fazerin sinisen suklaalevyn kanssa.

Hetken maailma oli parempi paikka elää, kunnes totesin, että tulokset menivät ihan väärin ja joukkue, jonka olisin halunnut nähdä, ei ollutkaan mahtunut lähetykseen mukaan.

Aloitinkin sitten raivoisan tiskivuoren purkauksen ja aloin hinkkaamaan kaikkia tielle sattuvia pintoja tahroista. Tartuin imuriin ja huiskin sillä koko kämpän läpi - paitsi oman huoneeni, jonne ei kyllä imurin kanssa mahdu, vaikka olisi minkälainen sirkustaiteilija - ja ripustin kämppikseni kanssa yhteiseen tilaan verhot. Nyt tämä paikka alkaa näyttää jo ihan kodilta ja kaikesta tästä innostuneena päätettiin hieman kurkata hellan taakse:

Lievä oksennusrefleksi, muutama kauhun kirkaisu ja paniikki siitä, miten tällaisessa kriisitilanteessa tulisi toimia. Ollaan aika kohtuullisen varmoja, että tuolla oli jo jotain ulkoavaruudesta kotoisin olevaa elämää ja kummallista kasvustoa oli näkyvissä hellan takaseinässä. Ehkä ollaan jopa löydetty uusi kasvilaji?

//MUOKS. Löydettiin parvekkeelta homeiset kengät! :D