Ihan hauskaa huomata, miten paljon positiivista energiaa voimistelukuvioista tällä hetkellä saa, kun sen parissa ei ole pakko pyöriä ja se ei vie koko vapaa-aikaa. Tällä hetkellä se tuntuu ihan oikeasti vain harrastukselta, mitä se ei moniin vuosiin enää oikein ole ollut. Tuomarikurssille oli kiva lähteä, oman vanhan joukkueen treenejä oli kiva matkustaa katsomaan ja tuomarin asemassa saleilla käyminenkin tuntuu oikeasti tosi mukavalta puuhalta.

 

Huippukoreografitiimi: Emma ja Salla, Salla ja Emma.

 

Uskomattomat valmentajasisarukset: Ellariina ja Emma, Emma ja Ellariina.

 

Puhdas luovuus valloillaan.......? 

Toisaalta täytyy olla ihan rehellinen ja tunnustaa, että ihan hieman kuitenkin polttelisi taas pyöritykseen mukaan lähteminen, koreografioiden väsääminen, treeniajan loppumisen tuskailu ja kisoissa juokseminen (kisoissa tosi joutuu tälläkin kaudella juoksemaan enemmän kuin tarpeeksi ihan tuomarin ominaisuudessa). Voi olla, että jos nyt keväällä antaudun tähän pyöritykseen mukaan niin olen taas kesään mennessä ihan loppurikkipoikkiväsynyt, mutta minkäs ihminen inthimoilleen voi?

Lupauduin jopa nyt ihan vapaaehtoisesti koristelemaan entisen joukkueeni pukuja ja soitin ensimmäisen jumppajuoruilupuhelun pitkään aikaan ystävälleni, jonka kanssa nykyään juoruillaan lähinnä miehistä - siihen saatta kyllä näillä näkymin tulla muutos, kun kisakausi lähenee lähenemistään!

Sunnuntaina ylituomarikurssin ja heti perään tehdyn salikäynnin jälkeen pitkä päivä teki tehtävänsä ja sai entisen huipputiimin pitkästä aikaa ihan hysteeriseen tilaan ja muilla junamatkustajilla oli varmaan kestämistä jumppajuorujen ja kikatuksen ja suoranaisen ulvomisen kuuntelemisessa (ihan tulee ikävä vanhoja aikoja, kun minulla ja Saanalla kummallakaan ei ollut muuta tekemistä kuin kahvitella keskenämme ja valmentaa, ne olivat hervottomia aikoja ne!):

Kummat haisi enemmän mun kegät vai vieressä oleva ilmeisesti tukkeutunut vessa?

Valmentajan rento lepoasento ja laadukasta unta!