Torstaina oli meidän ensimmäisen vuoden informaatiotieteilijöiden kastajaiset. Ensinnäkin ilta alkoi niinkin hyvin, että istuin masentelemassa kotisohvalla kääriytyneenä vaaleanvihreään vilttiin tietokone sylissä. Olin jo vakaasti päättänyt, etten todellakaan lähde yhtään mihinkään bileisiin, koska

a) nilkkaan sattuu

b) olo on flunssainen

c) ei kiinnosta käydä suihkussa, pukea ja meikata

d) ei vaan ylipäätään kiinnosta.

Sitten kuitenkin eräs opiskelukaverini alkoi houkutella minua mukaan Facebook-chatissa ja aloin hieman pehmetä, koska aloin sitten pohtia, kaduttaako minua jälkeen päin, jos jätän menemästä hetken mielijohteesta ja toisaalta myös että voi hyvinkin olla, ettei mieleni parane yhtään siitä sohvalla mököttämisestä ja kivojen ihmisten näkeminen ja kotioloista poistuminen voivat tehdä ihan hyvääkin.

Niinpä siis syöksyin suihkuun, nappasin päälle ensimmäiset kuteet, jotka mieleeni tulivat ja heitin vähän meikkivoidetta ja ripsaria naamaan ja eikun menoksi.

Bussissa olikin sitten liikaa ihmisiä ja yliopistolle päästyäni alkoi sataa ja mieli vaan musteni entisestään: ei tästä tule yhtään mitään eikä mulla vaan voi olla kivaa. Vihainen ilme kasvoilla marssin kohti paikkaa, jossa meidän oli määrä kokoontua ja potkin matkallani kiviä ja lehtiä ja kirosin elämääni. Ja sitten kun saavuin Pinni B -rakennuksen ovelle, oven edessä seisoi paras yliopistokaverini huiskuttamassa minulle enkä vain voinut enää olla kärttyinen. Miten jotkut ihmiset osaavatkin olla sellaisia, että kirkastavat päivän kuin päivän pelkästään olemassa olollaan?

Viimein meille sitten jaettiin haalarit, kastajaismerkit ja liput illan Kolmio-bileisiin Tampereen Tivoliin, jotka siis olivat kastajaistemme viralliset jatkot. Lisäksi meidän jaettiin arpomalla muodostettuihin joukkueisiin ja kävi jo viiden minuutin sisällä aika selväksi, että meille oli sattunut erityisen hyvä arpaonni. Joukkue oli ihan täydellinen kokonaisuus: kukaan ei ollut ujo ja vaikeasti mukaan yllytettävä ja kaikki tunsivat entuudestaan ainakin yhden toisen joukkuelaisen. Juttua lensi alusta asti hyvin ja kaikilla sattui olemaan mukana aika hyviä lahjuksia rastien tuomareille (kastajaiset siis tapahtuivat siten, että kiersimme ympäri Tampereen keskustaa kartan mukaan ja rasteja oli sijoitettu erinäisiin baareihin ja jokaisessa piti siis suorittaa jonkin näköistä hulluttelua vaativa tehtävä).

Teimme muun muassa trailerin saksalaiselle aikuisviihde-elokuvalle (lue: pornoelokuvalle), pujotimme kaapelijohtoa vaatekerrostemme läpi, selitimme kaksoisyhdyssanoja, osoitimme hellyyttää pehmoleluille ja sen jälkeen samalla tavalla vieressä istuvalle joukkuekaverillemme jne jne. Hämmästytimme tuomareita kerta toisensa perään ja saimme aikamoista suitsutusta osaksemme useimmilla rasteilla ja kun saavuimme viimein saunalle, jossa voittajat julkistettiin, totesimme, ettei ole kerta kaikkiaan mitään muuta mahdollisuutta kuin, että voitamme koko roskan.

Ja niinhän siinä sitten kävi, että voitimme ja kuulemma ilmeisen ylivoimaisesti jopa. Voi sitä riemua ja sitä paitsi, minulla oli uskomattoman hauska ilta alkuperäisestä mielentilastani huolimatta!

Jatkot eivät sitten ehkä menneetkään enää niin putkeen. Päätin juoda illan aikana vain pari kaljaa ja sisään tulessa ilmeni, ettei enempään edes olisi varaa, koska kaikkialla kävikin vain käteinen, mikä oli minusta aika outoa. Mistä ihmiset olisivat voineet tajuta varata käteistä mukaan koko illan tarpeiksi? Join siis ensimmäisen oluen kohtuullisen hitaasti ja nauttien ja ajattelin tehdä toiselle oluellenikin saman, mutta toisin kävi....

Asetin nimittäin lasin hetkeksi eteeni pöydälle ja keskityin keskustelemaan vieruskaverini kanssa. Sillä aikaa joku vatipää alkoi möngertää edessä olevan pöytäni ohi - aika vaivalloisen ja humalaisen oloisesti - ja PÄNG, olueni oli lattialla. Se alkoikin olla sitten viimeinen naula arkkuun, koska mies kieltäytyi ostamasta minulle uutta ja syytti minua tapahtuneesta. Olin niin vihainen, että läimäisin kaveria avokämmenellä poskelle ja marssin tanssilattialle vihatanssimaan.

Loppujen lopuksi totesin, etten jaksa enää selvinpäin niitä kaikkia tosi humalaisia ihmisiä ja miesärsytyskin oli kasvanut huippuunsa. Kaiken kukkuraksi DJ päätti soittaa erittäin ala-arvoista musiikkia, joten jätin tanssilattian, en hyvästellyt ketään, nappasin ohikulkumatkaltani kävelyseuraa itselleni ja poistuin baarista ja kävelin ihan huomaamattani koko kolme kilometriä kotiini. En ikinä kävele pois baarista, kärsivällisyys ei ikinä riitä vaan joko odotan bussia tai sitten tilaan taksin. Mutta nyt kävelin. Voitto!