Istuin tässä koneen ääressä kaikessa rauhassa chattailemässä ystävieni kanssa Facebookissa, koska olen niin nörtti, että hoidan kaiken sosiaalisen kanssakäymisen tietokoneen ruutua tuijottaen, kun tuli sitten mieleen, että kaipaisin hieman iltapalaa. Nousin siis ylös tuolista ja otin yhden askeleen ja pistävä kipu iski jalkapohjaani. Lyyhistyin melkein kasaan tästä yllättävästä hyökkäyksestä, jonka takana oli lattialla lojunut haarukka. Siis haarukka, lattialla.

Siinä sitten tuli semmoinen olo, että aikamoisessa läävässä sitä näköjään eletään, kun haarukoiden paikka on nykyään lattialla eikä ruokapöytäänkään oikein mahdu syömään, kun se on kuorrutettu koulupapereilla, kirjoilla, laskuilla ja kuiteilla - ja taitaa tuossa muutama pinni, kynsilakkapullo ja avaimetkin olla... Joten aloitin sitten uutteran siivousurakan, joka alkoi yksinkertaisesti tiskaamisesta.

Kiikutin haarukan tiskialtaan luokse ja aloin ahkeroimaan tiskiharjan kanssa ja seuraavaksi siivoushirmuna tartuin paistinpannuun ja hinkkasin palaneet ruuan jämät irti kuin ammattitiskaaja konsanaan. Iskin pannun kuivauskaappiin ja aloin villinä hinkkaamaan lautasia. Kaikki olisi voinut mennä hyvin ja täällä voisi nyt olla oikein siistiä, mutta sitten tapahtui jotain, joka muutti huiman energiavirtani suunnan:

PAISTINPANNU TIPPUI PÄÄHÄNI KUIVAUSKAAPISTA!

Ja voin kertoa, että se sattui, teki kipeää, kirpaisi - ja paljon enemmän kuin haarukkaan astuminen. Päätin siis, että sotku on paljon turvallisempaa kuin sotkusta eroonhankkiutumisprosessi, joten heitin tiskiharjan kädestäni ja palasin kuhmu päässäni kirjoittamaan tapahtuneesta tänne blogiin. Ei, täällä ei tule olemaan siistiä vähään aikaan. Ei ainakaan ennen kuin olen selvinnyt näistä traumoista.