Neljän päivän sängyssä makaamisen jälkeen aamulla aikaisin sängystä nouseminen tuntui juhlalta ja suorastaan syöksyin suoraan peiton alta kohti yliopistoa ja, ah niin mielenkiintoista, analyysin luentoa. Sairastelu siis ilmeisesti teki tehtävänsä ja monen päivän kuume virkisti aivoja niin, että jaksoin istua luentosalissa jopa 60 minuuttia ennen kuin puhti loppui.

Annoin itselleni luvan poistua luentosalista, sillä jos huhkii liikaa heti parannuttuaan ja vielä hieman puolikuntoisena, voi tietenkin saada jotain ikäviä jälkitauteja. Ajattelin siis olla hötkyilemättä ja siirryin kohti ainejärjestötilaa hakemaan kahvia ja lounasseuraa.

Valuin ainejärjestötilan sohvalle, otin lokoisan asennon ja ajattelin tietenkin ensimmäisenä haluavani lounastaa aina niin ihanan Nooran kanssa, koska oloni oli todella todella todella yltiösosiaalinen. Ei voi olla terveellistä olla juoruamatta ja ylipäätään melkein täysin puhumatta niin kovin montaa päivää - vajetta oli pakko päästä tasaamaan! Ja voin kertoa, että valintani osui täysin oikeaan, koska lounas venyi ja venyi ja vaihtui kahvitteluun yliopiston alakuppilassa, joka vihdoin on taas avattu remontin jälkeen. Olinkin unohtanut, kuinka hauskaa luennoilta olikaan viime vuonna lintsata, kun pystyi istumaan kahvilamaisessa tilassa, joka kuitenkin oli yliopiston tiloissa ja jossa muut opiskelijat näyttävät aika usein tekevän kouluhommiaan, jolloin olo on kuin opiskelisi itsekin ahkerasti! Itsensä huijaaminen on aina yhtä suloista.

Kahvittelujen ja pitkällisten miesanalyysien jälkeen - ja kyllä, vieressä istuvat neidit eivät tainneet ihan niin mielellään kuulla kaikista miesseikkailuista, mutta aina ei vain osaa välittää tarpeeksi tuntemattomien hyvinvoinnista - piti hoidella tärkeitä asioita, kuten shoppailla laukku kuun lopussa olevaan McGaalaan ja täydentää ehtyneitä kosmetiikkavarastoja. Löysin upean laukun enkä malta odottaa, että pääsisin käyttämään sitä!

Ja edelleen välttääksemme kotiinmenon harhailimme kaupungilla ja löysimme itsemme leffateatterin hämärästä mättämässä karkkia. Aika satunnaisvalinnalla osuimme katsomaan Tartunta-nimistä elokuvaa, joka oli osittain ihan hyvä, osittain aika puuduttava - yhtä kaikki, pääasiahan oli, ettei lounasreissumme olisi ihan vielä päättynyt eikä meidän tarvinnut aivan vielä lähteä kotiin tuijottamaan seinää, tai tietokoneen näyttöä.

Nyt sitten istun tässä ruokapöydän ääressä, vatsa turvoksissa kaikesta karkin ahmimisesta enkä todellakaan jaksa alkaa laskea matikan tehtäviä, jotka olin vanonnut tekeväni, kunhan vain lounaan jälkeen pääsen kotiin. Eli voinko siis edelleen laskea tämän tylsän tarinan kirjoittamisen osalliseksi lounashetkeeni, kun laskin siihen mukaan niin paljon kaikkea muutakin, mihin ei varsinaisesti liittynyt syöminen? Voinko laskea lounasreissuuni mukaan myös sen, että voisin rankasta sosiaalisesta päivästä uupuneena jo aika pian painua pehkuihin? Sopiiko se kaikille, jotka tämän erittäin kiintoisan tarinan saivat luettua loppuun asti, että minun tämän päiväinen lounaani loppuu vasta siihen, kun herätyskello huomenaamulla soi ja alan vasta sitten puurtaa noiden derivaattojen parissa?