Eilen näin pitkästä aikaa ystävääni, joka on asunut viimeiset neljä kuukautta Pariisissa. Hieman fiilisteltiin siis molemmat pitkästä aikaa tätä pikkukaupungin uskomatonta tunnelmaa, joka on parhaimmillaan missäpä muuallakaan kuin ABC-liikennemyymälän tiloissa, jossa yhdistyy lapsiperheiden äänet teini-ikäisten möykkään, mopojen pärinään ja pelikoneiden kilinään. Mikä sen parempaa kuin kuunnella kaikkea tätä samalla kuin juoruaa hyvän ystävän kanssa ja syö Hesen ranskalaisia paprikamajoneesilla.

Ihanaa huomata, kuinka mikään ei oikein muutu, vaikka kaikki muuttuukin, koska neljän kuukauden tauonkin jälkeen tuntui loppujen lopuksi siltä, että olisimme nähneet viimeksi viime viikolla ja kaikki tuntui luontevalta, oikealta ja rennolta. Ei edes loppujen lopuksi ollut mikään kiire kertoa kaikkia kuulumisia, koska eipä niillä kaikilla ole välttämättä sen suurempaa väliä - enemmän väliä oli vain sillä, että saatiin pitkästä aikaa nauttia toistemme seurasta ja Riihimäen uskomattomasta boogiesta.

Koska ABC on oikeastikin aika tylsyyttään kaikuva mesta, päädyttiin viihdyttämään itseämme siellä olevan kirjakaupan kiertämisellä, ja niinhän siinä sitten kävi, sorruttiin rahojen säästämisen sijasta tuhlailemaan (miten en nyt vain osaa keskittyä siihen, että tarvitsen rahaa Glasgow'n reissuun?!):

Oma osteluni tosin pysyi ihan hyvin aisoissa ja tyydyin kahteen alennuskirjaan, kun taas Miitu innostui ja kahmi mukaansa seitsemän opusta, jotka se aikoo parin viikon päästä jaksaa raahata Brysseliin asti.

Tottakai Pariisista oli myös tuliaisia. Nauroin vedet silmissä, kun näin, mitä Miitu oli minulle ostellut, koska kaikki tuliaisten osiot liittyivät jollakin tavalla minun tuhlailevaiseen, sotkuiseen ja kevytkenkäiseen elämäntyyliini. Joku sitten vain näyttää tuntevan minut liian hyvin ja osaavan vielä repiä siitä kasan lämpöistä, mutta ehkä myös hieman toruvaa, huumoria.....

Nuo sataset tosiaan ovat muistilappuja... Valitettavasti ;)

Ps. Pakko esitellä vielä ihan uskomatonta lahjaa, jonka sain ystävätäni. Se on nahkakantinen vihko ja rakastan vihkoja, mutta ongelmanahan on vähän se, että eihän tuohon oikein raaskisi kirjoittaa mitään, koska siinä on jotain aivan erityistä, joka liittyy minun ja ystäväni synkkään (tai vähemmän synkkään ehkä kuitenkin) menneisyyteen - ja ehkä vähän nykyisyyteenkin.

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä itsensätutkiskeluvälineen, joka saattaa aiheuttaa huonoja ideoita ja ansiomenetyksiä ehkä yhdistettynä haitalliseen yöllä viemäreissä hortoilemiseen, vai miten se menikään?!

Olen pahoillani, etteivät kaikki ehkä ymmärrä tämän jutun hauskuutta alkuunkaan, mutta voin vakuuttaa: juttu on erittäin hauska, hauskimmasta päästä jopa!

Ps. Vatsa turvoksissa ja halkeamispisteessä kaikesta syömisestä, ja tänään pitäisi muka vielä matkustaa mummolaan moikkaamaan mummia ja pappaa ja ahtamaan väkisin kaikkia mummin leipomuksia ja ruokia napaan. Siellä jos missä varmistetaan ähky!