Tavallaan lumi on ihan kivaa, kun sitä on kohtuudella ja kun ilma ei vain mene liian kylmäksi. On kivaa, kun siihen jää jälkiä, kun siinä kävelee ja joskus aamuisin, kun lunta on tullut yön aikana, on vain yksinkertaisesti (ja todella tyhmällä tavalla) ihanaa, jos saa olla ensimmäinen, joka sotkee tasaista pintaa.

Lumessa on myös kivaa se, että päästään joukkueen kanssa laskemaan pulkkamäkeä ja ne tytöt jos ketkä osaavat tehdä sekopäisiä laskuja, joissa kukaan ei säästy lumipesuilta tai hurjilta kierimisiltä ja joiden jälkeen lunta on ihan kaikkialla vaatteiden sisällä. On niin parasta, kun maataan siellä mäen alapäässä nauruun tukehtumaisillamme eikä kukaan pysty kiipeämään enää loppujen lopuksi mäen päälle, koska kaikki ovat niin poikki, hysteerisiä eikä jalat enää kanna.

Mutta sitten kuitenkin, kun sitä nyt tänäänkin alkoi sataa, tulen siitä vain todella haikealle mielelle, sillä vaikka lumipeite tekee pimeistä illoista hieman valoisampia, en voi olla ajattelematta sitä, kuinka kauan on seuraavaan kesään ja kuinka kylmä vähän ajan päästä on. Talvi, kylmä ja pimeys tuntuu niin loputtomalta taas tässä vaiheessa, kun tietää, ettei se kestä vain kuukautta tai kahta vaan parhaimmilaan viisi kuukautta.

Ps. Näin tänään bussissa tytön, joka oli leikannut maailman rumimman otsiksen ja se jostain syystä sopi sille ihan täydellisesti. Hurjaa! Minulle ei tulisi mieleenikään testata mitään niin karmeaa, koska on varmaan harvinaista, että sellainen sitten sattuisikin sopimaan juuri minulle....