Eilen päätin palkita itseäni hyvin onnistuneen kisaviikonlopun johdosta parilla turhalla DVD-ostoksella. Mietin pitkään, mitä haluaisin katsoa ja totesin, että tv-sarjat sopisivat nyt tähän väliin paremmin kuin hyvin. Kiertelin siis Anttilassa DVD-hyllyjä pitkän tovin ja punnitsin eri vaihtoehtoja Gilmoren tytöistä O.C.:hen ja Frendeihin. Kaikista suosikeistani tuntui kuitenkin puuttuvan ykköskauden boksi, mikä oli tietenkin aika iso haitta, koska kyllähän nyt sarja pitää alusta asti katsoa, vaikka tietäisikin, mitä siinä loppujen lopuksi tapahtuu.

Päädyin siis yhteisymmärryksessä puhelimen toisessa päässä olevan kaverini kanssa tarttumaan Gossip Girlin ykköskauteen, koska olen turhaan odottanut uusia tuotantokausia, että ne tulisivat Suomeen sillä aikaa, kun kaikki muut ovat jo ladanneet ne netistä. Aion siis vieläkin kiduttaa itseäni ilman niitä uusimpia kausia ja tyytyä tapittamaan näitä kahta ensimmäistä.

Valitettavasti kuitenkin matkalla kassalle törmäsin johonkin todella vastustamattomaan - Kaunotar ja Hirviö -DVD:hen. Miten voikin olla, että aina kaikki sellaiset asiat, joita ei voi olla ostamatta, kun ne kerran näkee, on asetettu kassan läheisyyteen (kuten suklaapatukat...)? Totta kai siis tyhmäkin tajuaa, miksi (niinpä, juuri edellä mainitusta syystä), mutta silti se on vähän väärin vähävaraisia opiskelijoita kohtaan.

En kuitenkaan enää voinut luopua ensin valitsemastani DVD:stä, joten marssin kassalle molemmat kainalossa ja suljin korvani myyjän kertoessa ostosteni hinnan.

Tänään olikin sitten pienemmän budjetin päivä, koska talvitakkishoppailukierros päätyi siten, että varasin kaksi takkia, mutten ostanut vielä mitään. Harmittaa vähän, kun pidin toisesta ehkä ihan aavistuksen enemmän, mutta se oli vähän liian iso eikä se liian isona ollut kiva vaan näytti siltä, että olisin pukeutunut telttaan. Harmi, ettei minulla ole nyt tähän väliin heittää kuvaa siitä, miltä ihminen telttaan pukeutuneena näyttää (koska en ole kyseistä asiaa ikinä kokeillut)......

Pienemmän budjetin päivään sopi hyvin myös kirjastokortin hankkiminen, jota olen jo pari viikkoa miettinyt, koska lukeminen on loppunut kesken, kun kaikki kirjahyllyn kirjat on jo kutakuinkin luettu, selattu, ymmärretty. Tänään siis sain itseni viimein kangettua kirjastolle asti ja miten iloinen yllätys olikaan, että kirjastokortti on aivan tajuttoman ruma läpyskä! Olen jo niin tottunut Riihimäen kirjaston kauniin vihreään ulkomuotoon, etten kertakaikkiaan voinut kuin kummastella tämän kortin tylsyyttä. Tosin sehän nyt on tavallaan sivuseikka, koska koko läpyskän pointti taitaa ehkä kuitenkin olla se, mitä sillä saa eikä se miltä se näyttää?

Mutta olipa joka tapauksessa ihanaa olla pitkästä aikaa kirjastossa, koska olen pienestä asti rakastanut niitä, koska niissä tuoksuu aina kirjansivuille ja niissä ainakin yleensä on aika rauhallista ja hiljaista eikä ihmisillä ole kiire mihinkään. Rakastan sitä, kun voi vaellella hyllyjen välissä ja välillä pysähtyä lukemaan jonkun kirjan takakantta.

Harmillista oli kuitenkin se, että tässä kirjastossa kirjat oli päällystetty siten, että jos niissä oli ollut paperiset kannet, ne kannet oli leikelty niin, että kirjan päällä oli kansikuva ja kirjan takana takakansiteksti, mutta selkä oli jätetty paljaaksi. Siksi suurin osa kirjoista näytti ihan samanlaisilta ja olen aina ennen valinnut kirjoja niiden selkien perusteella. Jos kirja on ruma, en pysty sitä lukemaan ja se jää hyllyyn ja toisaalta taas syy siihen, että tartun johonkin opukseen kiinnostuneena johtuu juurikin siitä, että sen selkämys on pompsahtanut silmilleni niistä kaikista hyllyrivistöistä.

Valinnan näin vaikeutuessa ja nälän kurniessa vatsassani päädyin siis helppoon vaihtoehtoon ja lainasin Anna-kirjoja, joita aloin lukemaan uudestaan joskus pari vuotta sitten, mutta joiden lukeminen sitten vain jäi muiden projektien takia.