Eilen oli kyllä aika uskomattoman outo ilta. Olin ajatellut viettää illan kotona laskien osittaisderivaattoja, mutta noi hiton laskut veivät minusta voiton, hermostuin ja suostuin aikalailla ilman vastalauseita lähtemään viettämään Even synttäreitä tämän lukuvuoden kolmansiin haalaribileisiin, joista tulikin siis ensimmäiset laatuaan, jonne olen sisään asti päässyt.

Ensin käytin koko alkuillan ommellen merkkejä haalareihini ja odotellen, että seuralaiseni soittasivat minulle, että ovat poistuneet sitseiltä, jonne olivat menneet alkuiltaansa viettämään. Odotin, odotin, odotin ja sormenpäitä alkoi jo väsyttää neulan ja langan kanssa pelleily. Viimein ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tunkea haalarit laukkuun ja syöksyä bussipysäkille, ettei viimeinen bussi olisi jättänyt minua tänne Kalevan perukoille ihmettelemään.

Jono Fat Ladyyn näytti masentavan pitkältä, mutta urheasti asetuin todella raskaiden ranskalaisten vaihto-oppilaiden taakse odottamaan omaa vuoroani päästä sisälle. Ennen pitkää kävi selväksi, että jos en siirry jonossa kauemmaksi, joudun menemään yksin sisään tai vaihtoehtoisesti pääni hajoaa siitä ranskalaisten ilakoinnista ja hyppään jonkun ohikulkevan auton alle. Selvinpäin ja yksin jonottaminen ei vain kerta kaikkiaan ole normaalia.

Siirryin siis pankkiautomaatin kautta jonon perälle ja luojan kiitos törmäsin tuttuihin. Puolentunnin jonotus menikin sitten kuin siivillä hyvässä seurassa, vaikka ystäväni loistivat edelleen poissaolollaan. Sisäänpääsy oli riemukas vain sen hetken ajan, kun tunsin tunnottomaksi jäätyneiden varpaideni saavan hieman tuntoaistiaan takaisin baarin lämpimän ilman vyöryessä päälleni.

Baari oli niin tupaten täynnä, että tanssilattialle oli edes mahdotonta yrittää ja joka puolella oli niin sankkaa tungosta, ettei eteneminenkään mihinkään suuntaan tuntunut olevan mahdollista. Hiki haisi, juomia kaatui ja kaikkialla oli humalaisia ärsyttäviä yliopisto-opiskelijoita, joiden ainoa pokauksen avausrepliikki tuntui olevan:

"No, mitäs sä opiskelet?"

Annoin haalareideni jäädä narikkaan, koska niiden jalassa raahaaminen tuntui aivan ylimääräiseltä riesalta tämän kaiken muun kestettävän lisäksi. Juomat osoittautuivat ylihintaisiksi ja pienestä limusta kehdattiin ihan tosissaan pyytää kaksi ja puoli euroa eikä musiikin laadussakaan ollut kovinkaan paljon kehumisen varaa.

Synttärisankarikin viimein onnistui ilmestymään paikalle ja pian kävi selväksi, että ystäväni olivat aikamoisessa humalatilassa ja heidän kanssaan tanssiminen oli yhtä tuskaa, kun kukaan ei meinannut pysyä pystyssä ja koko ajan joku oli ottamassa tukea milloin mistäkin kohtaa kehostani. Minun on aina ollut helppo päästä mukaan humalaiseen tunnelmaan selvinpäinkin, kun kaikki muut ovat sopivan hilpeässä tilassa, mutta nyt voin kertoa, että tuo sopiva hilpeys oli ylitetty jo tuntikausia sitten ja lopputulos oli se, että päädyin koko illaksi istumaan opiskelukaverini kanssa suomipop-puolen tanssilattian laidalle ja tarkkailemaan, kuinka känniset pohjoismaalaiset etsivät yöseuraa siitä tungoksesta. Ihan hauskaa, mutta olikohan kuitenkaan sen arvoista, että aamulla herätessäni tunsin krapulan valuvan kaikkiin jäseniini, vaikka olin pysynyt kaukana kaikista alkoholillisista juomista?

Koko kauneuden kruunasi se, että sen lisäksi, että olin käyttänyt ikuisuuden sisään jonottamiseen, käytin toisen ikuisuuden myös ulos jonottamiseen. Siis ulos jonottamiseen. Tuli yhtäkkiä aivan suunnaton ikävä kesää ja sitä, kun yöilmassakin päällysvaateiksi riitti ohut neule, jonka sai baarikäynnin ajaksi tungettua laukkuun eikä ollut mitään narikkaan jonottamisen tarvetta - ei saapuessa eikä lähtiessä.

Ei tuo reissu nyt ihan turha kuitenkaan ollut. Minulla oli ihan mielenkiintoisia huutaen tanssimusiikin yli käytyjä keskusteluita ja illan viimeinen biisi oli aina yhtä ihana Kikan Sukkula Veenukseen ja tanssin sen kuin olisin ollut elämäni humalassa ja tanssiseuralaiseni jäi hieman hämmentyneenä kakkoseksi minun töniessäni ja tullessani iholle vuorotellen. Mahtavaa!!!

Ja nyt kai sitten lähden valmistamaan muutaman burgerin nälkäisille päivällistä janoaville opiskelijoille ja euron juustoja ylikuluttaville teini-ikäisille!